Asukastoiminta lisää viihtyvyyttä ja pidentää vuokrasuhteita

Asukastoiminta tuo naapurit yhteen.

Mitä paremmin taloyhtiön asukkaat tuntevat toisensa, sitä laajemmin he voivat myös tukea toisiaan erilaisissa tilanteissa. Taloyhtiöiden asukastoiminnan kautta on hyvin luontevaa tutustua muihin asukkaisiin. Toiminta on täysin vapaaehtoista, mutta parhaimmillaan se tuo etuja ja iloa kaikille asukkaille.

– Petonen on ollut jo pitkään yksi asukastoiminnan kannalta aktiivisimmista alueista, ja tämä on näkynyt koko alueella useina tapahtumina ja vahvana yhteisöllisyytenä. Tällä hetkellä Petosen alueella on Niiralan Kulmalla 25 asukastoimikuntaa järjestämässä tapahtumia, kuten myös huolehtimassa talojen yleisestä viihtyvyydestä. Omassa kodissaankin viihtyy yleensä paremmin, kun tuntee talon asukkaita, vahvistaa Niiralan Kulma Oy:n palvelupäällikkö Joni Mäenpää.

 

 

Petosella toimii myös hyvin aktiivinen aluetoimikunta, joka pitää huolta koko Niiralan Kulman alueellisista asioista viestien niistä yhtiöille tiedoksi. Tämä aluetoimikunta on myös järjestämässä yhteisöllisiä tapahtumia ympäri vuoden.

– Näiden tapahtumien merkitys on vahva koko Petosen alueelle. Asukastoimikuntien on yhdessä tekemisen kautta hyvä mahdollisuus vaikuttaa asumisen laatuun ja asumisviihtyvyyteen.

Yhdessä toimiminen lisää arvostusta lähiympäristöä kohtaan ja kannustaa ideoimaan kiinteistön kehittämistä. Asukastoiminnalla on lisäksi ennaltaehkäiseviä vaikutuksia ilkivaltaan.

– Laadukkaaseen ja viihtyisään asumiseen sisältyvät niin omasta asunnosta, kiinteistöstä kuin pihapiiristä huolehtiminen, hyvät naapuruussuhteet sekä asumisen turvallisuus. Näiden seikkojen myötä myös vuokrasuhteet pysyvät pitkinä, listaa Mäenpää.

 

Toimintaa voi ideoida itse

 

Sen, missä määrin toimintaan osallistuu, jokainen saa määritellä omien halujensa mukaan. Toimintana voi olla vaikkapa yhteiset lenkki-illat, lastenkerho, jumppatuokio tai pihatalkoot.

– Toimivan asukastoimikunnan kautta voi olla mukana vaikuttamassa oman talon asioihin, kuten yleisten tilojen käyttöön, ja tehdä ehdotuksia oman talon korjaustarpeisiin ja hankintoihin.

 Asukastoiminnan käynnistäjä voi olla kuka hyvänsä asukkaista.

– Asukastoimikunta voidaan perustaa jokaiseen Niiralan Kulman taloon, ja tavoitteenamme onkin se, että jokaisesta talosta löytyisi asukastoimikunta. Käytännössä asukastoimikunta voidaan perustaa, kun talon kaikki asukkaat kutsutaan yhteiseen asukaskokoukseen. Tästä annamme mielellämme lisää tietoa ja autamme käytännönjärjestelyissä. Yhteistiedot löytyvät kotisivuiltamme (https://www.niiralankulma.fi/asukkaille/asukastoiminta), Mäenpää vinkkaa.

Asukastoimikunnat saavat käyttöönsä myös käyttörahaa, jolla pystytään tekemään taloon yhteisiä hankintoja, kuten kuntosalilaitteita, tai tällä rahalla voi vaikka ostaa talon talkoisiin tarjottavaa.

– Olkaa siis rohkeasti meihin yhteydessä, niin autamme laittamaan toiminnan käyntiin, Mäenpää lähettää terveisiä.

  

Alakadun aktiiviset

Alakatu 6 asukastoimikunta järjestää taloyhtiön asukkaille mukavaa puuhaa muutaman kerran vuodessa. Kokoontumispaikkana toimii usein Alakatu kolmosen kerhohuone.

 – Itse olen ollut mukana asukastoiminnassa noin vuoden ajan. Olen muuttanut Varkaudesta Kuopioon neljä vuotta sitten ja viihtynyt Petosella hyvin. Täällä on hienot lenkkimaastot ja luonto lähellä. Myös kulkuyhteydet toimivat hyvin, kertoo toimikunnan puheenjohtaja Jan-Patrik Vartiainen.

Kesäkaudenlopettajaisia vietettiin 24.10. sään salliessa ulkona.

– Vatsat täyttyivät savukalalla, makkaralla, salaatilla ja patongilla sekä Pinarin kahvion herkullisilla täytekakuilla. Päivä sujui mukavasti rupatellen, taustalla soi Ville Valo & Agents ja samalla toivotimme myös taloon muuttaneet uudet asukkaat tervetulleiksi. Meillä oli myös pienimuotoiset arpajaiset ja mainostimme tulevaa pikkujoulutapahtumaa 7.12.2020, Vartiainen kertaa tunnelmia.

 

 

 

 

Teksti: Pirjo Kiiski

Kuvat: Jan-Patrik Vartiainen

Comments are closed.