Inessiivi, elatiivi, illatiivi… Vieläkö muistat?

Suomen kieli on kaikesta rikkaudestaan huolimatta sitä äidinkielenään puhumattomalle mysteeri ja kirjoitettuna suorastaan kryptinen. Miten meillä voi olla viisitoista sijamuotoa, kun taivutusvartaloiden osaaminen tuottaa joskus hankaluuksia ammatikseenkin kirjoittavalle? Ja miten puhekielessämme on niin runsaasti konsonantteja – kuten eräs puolituttu norjalainen, aikansa suomea kuunneltuaan kertoi sen kuulostavan hänen korvissaan jotakuinkin tältä: änkkä pänkkä tönkkö tänkkä känkkä ränkkä… kaikkine kaksoiskerakkeineen!

Kotikirjastoni hyllyltä löytyi pölyttynyt, Otavan vuonna 1967 julkaisema ja silloisen Kouluhallituksen hyväksymä Lasten kolmas lukukirja, jota tuli viimeisenä kansakouluvuotenani tankattua. Siitä hieman tuonnempana.

Kielemme on toki reilussa puolessa vuosisadassa muuttunut, joidenkin mielestä jopa liikaa. Viipurin vanhan tuomiokirkon maille haudattu suomen kielen isä, Turun piispa ja uskonpuhdistaja Mikael Agricola (1510-1557) varmaankin pyörähtelisi haudassaan kuullessaan puhuttavan nykysuomea. Ensimmäisen suomenkielisen kirjan (Abckiria) vuonna 1543 julkaissut Agricola loi vankan perustan kielellemme.

 

6 000 sanaa

Agricolan aikoinaan kirjoittamista teksteistä on löydetty noin 6 000 suomenkielistä sanaa – suunnilleen saman verran kuin Elias Lönnrotin Kalevalasta, tuosta kansalliseepoksestamme. Tämän päivän suomi tunnistaa perussanoja noin 100 000; eri murteet tuovat sanoja vielä lisää lähes neljännesmiljoonan.
Laiskana toimittajana, copy/paste Kotimaisten kielten keskuksen (kotus.fi) sivuilta:

”Yhdyssanat ovat suomelle ominainen keino rakentaa yhä uusia sanoja. Usein ne ovat tilapäisiä, siis koskaan sanakirjaan pääsemättömiä, mutta käyttöyhteydessään eläviä ja tarpeen. Toisin kuin joskus on esitetty, ei ole sääntöä, joka rajaisi yhdyssanan osien määrää. Monet yhdyssanat ovat pitkiä ja silti ymmärrettäviä: 75-vuotisjuhlaillalliskutsu, mustaviinimarja-puolukkamehujuoma.
Kirjapainoalan termi neliväriarkkirotaatiolaakaoffsetpainokone mainitaan joskus, kun kielitoimistolaiset muistelevat pisimpiä vastaansa tulleita sanoja, mutta Suomen kielen perussanakirjan (toim. huom: Suomen kirjoitetaan tässä yhteydessä isolla S:llä) pisin hakusana on 30 -kirjaiminen pyyhkäisyelektronimikroskooppi.”

Eräs kielemme kummallisuuksista löytynee suomen pisimmäksi väitetystä sanasta ”epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkään”, sanahirviö jossa ei ole päätä ei häntää. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan siitä puuttuukin mieli ja merkitys. Silti se on saanut monet pohtimaan tätä rikkaan ja meille niin rakkaan kielemme monivivahteisuutta.

Murteista mutkia matkaan

Murresanoja on tunnistettu lähes neljännesmiljoona. Niiden taivuttaminen sijamuotoihin tuokin sitten omat haasteensa, tästä hyvänä esimerkkinä kuopiolaisia viime aikoina puhuttanut Hatsalan alueen nimikilpailun voittanut Puijonkuppee. Tuo ”kuppee” ei ole edes sana, vaikka savoa muistuttaakin. Kielitoimiston mukaan ”kuve” on lonkan ja kylkiluiden välinen vartalonosa; sana taipuu esim. muotoon ”kaivaa kuvettaan”, ”seisoo käsi kupeella”, ”ankkuroida saaren kupeeseen” jne. Saivartelua kenties, mutta monia selvät kielioppivirheet tuntuvat ärsyttävän. Mutta jos jonkin sanan tai ilmaisun merkitys askarruttaa, kannattaa käydä osoitteessa kielitoimistonsanakirja.fi.
Otetaanpa pari esimerkkiä sanojen monimerkityksellisyydestä: ”Vihdoin vihdoin vihdoin” – suomalaisille tämä avautuu helposti, mutta englanniksi asia ilmaistaan ”I finally whipped myself with a sauna whisk”. Hieman hankalammin avautuu lause ”Aito aitoja aitoi aitoja aitoja”. Tätä voi jokainen pohtia ja yrittää kääntää englanniksi…
Ja vielä pähkinä purtavaksi: montako merkitystä löydät sanaparille ”Kuusi palaa”? Vastaukset artikkelin lopussa.

Lasten kolmas lukukirja

Alussa mainitsemani Urho Somerkiven ja Engun Rauhamaan kirjoittama Lasten kolmas lukukirja on mielenkiintoista luettavaa vielä näin puolen vuosisadan jälkeenkin. Kirja oli yksi aikansa suosituimmista oppikirjoista, siitä otettiin peräti seitsemän painosta. Onpa opus yhäkin myynnissä nettikirppiksillä.
Kirjassa on kymmenittäin lukemaan jo oppineille lapsille suunnattuja tarinoita ja niihin liittyviä kotitehtäviä. Monin paikoin vanhahtava kieliasu vaatii sanaselitykset, eivätkä tekijät ole niitä unohtaneet.

Jos tuon ajan lapsille monet ilmaisut olivat vieraita, niin ovat ne monille vielä tänäänkin: kynttiläsakset, marikko, uksi, kuhilas, konsa jne. Siinä missä useat sanat ovat kadonneet arkikielestämme, uusia – usein vierasperäisiä – on tullut tilalle.
Lukukirja opastaa lapsia myös käsittelemään kirjoja oikein, tähän tapaan:
-Minä pyydän, ettet tartu minuun likaisin käsin. Minua hävettäisi näyttää likaiselta.
-Älä nojaa minuun kyynärpäilläsi! Se koskee kipeästi.
-Älä pane minua avattuna pöydälle kasvot pöytään päin! Et itsekään siitä pitäisi.
Hyviä neuvoja tänäkin päivänä.

PS.
Muistin virkistykseksi vastaus otsikon kysymykseen, ne suomen kielen viisitoista sijamuotoa tulevat tässä:
-nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi, partitiivi, essiivi, translatiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi, abessiivi, komitatiivi, instruktiivi. Ja tokihan nämä kaikki jaetaan perussijoihin, yleispaikallissijoihin, sisäpaikallissijoihin, ulkopaikallissijoihin ja tapasijoihin. Jotta tämä ei olisi ihan tällä selvä, niin näillekin vielä löytyy adverbisijamuodot.
Kaikesta huolimatta suomen kieli on, kuten alussa mainitsin: rikasta ja ah niin kaunista!

PS.PS.
”Kuusi palaa” -sanaparille löytyy ainakin yhdeksän ymmärrettävää merkitystä: kuusi (puu) on tulessa; kuusi (puu) tulee takaisin; kuusi (numero) on tulessa; kuusi (numero) tulee takaisin; kuusi (ihmistä) tulee takaisin; kuusi (sinun taivaankappaleesi) on tulessa; kuusi (sinun taivaankappaleesi) tulee takaisin; kuusi (tulitikkua) on tulessa ja kuusi (sokeri) palaa. Keksitkö lisää?

Lähteet: kotus.fi, Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna 25.4.1997, kielikello.fi, puhutaan-suomea.net, kielitoimistonsanakirja.fi

 

Teksti ja kuvat: Heikki Kokko

Comments are closed.