Leivosten alkuvuosi

 

Joulun herkuttelujen jälkeen kestää vain hetken, kun kauppojen valikoimiin ilmestyvät uudet houkutukset; laskiaispullat ja runebergintortut.

Laskiaispulla kehiteltiin jo 1700-luvun Ruotsissa. Legendan mukaan herkun kehitti pelokas leipurioppilas, jota mestari uhkaili selkäsaunalla. Poika säästyisi rangaistukselta, jos tämä keksisi kaikkien aikojen parhaan pullan. Opiskelija pisti parastaan. Hän teki suureen pullaan kolon, sekoitti ylimääräisen pullamössön kerman sekä mantelimassan kanssa ja laittoi seoksen takaisin kolon täytteeksi. Näin ruotsalaisten rakastama semla eli mantelitäytteinen pulla oli syntynyt.

Laskiaispulla sai epämiellyttävää mainetta, kun kuningas Aadolf Fredrik kuoli ruoansulatusvaikeuksista johtuneeseen halvaukseen laskiaistiistaina 1771. Ennen halvausta hän oli ahminut neljätoista laskiaispullaa. Tosin pelkät pullat eivät olleet syypäänä, sillä ennen jälkiruokaa hän oli syönyt hapankaalia, lihaa nauriiden kera, hummeria, kaviaaria sekä savusilakkaa ja huuhtonut kaiken alas samppanjalla. Luultavasti aterialla nautitut ruokamäärät olivat jossain suhteessa pullien määrään. Puhuttiin kuitenkin, että Ruotsi menetti juuri laskiaispullien vuoksi kuninkaansa.

Aadolf Fredrikin aikaan, ja vielä myöhemminkin, laskiaispullat syötiin aina lämpimään maitoon upotettuna. Suomeen laskiaispulla saapui 1900-luvun alkupuoliskolla ruotsinkielisten rannikkoseutujen kautta. Aikaa myöten herrasväen herkku levisi tavallistenkin ihmisten kahvipöytiin, eikä pullaa enää syöty lautaselta lämpimän maidon kera vaan kahvin kanssa. Kermavaahto löysi tiensä pullan ja marsipaanin väliin vasta 1930-luvulla. Kun laskiaispullaperinne levisi Suomeen 1950- ja 1960-luvulla, täytteeksi vaihtui hillo mantelimassan vaikean saatavuuden ja korkean hinnan vuoksi.

Ruotsissa täytteenä on edelleen aina mantelimassaa, mutta hilloversioita popsitaan Suomen lisäksi myös Norjassa ja Tanskassa. Uutuutena on kokeiltu suklaalevitteellä täytettyä laskiaispullaa, mutta suomalaiset ovat selkeästi jakautuneet kahteen leiriin; hillon ystäviin ja mantelimassaa suosiviin.

 

Tortun sisällön salaisuus

 Onko lautasellasi pehmeän kakkumainen, hyvin kostea ja makea torttu, jossa ei ole mitään rapeaa? Myös runebergintortun koostumus jakaa kansaan makua. Joillekin kuivakka versio on se aito torttu, toisten suussa maistuu punssilla kostutettu pehmeämpi leivos.

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin vaimo Fredrika kehitteli makeanhimoiselle miehelleen tortun, jossa yhdistyivät makeus ja yksinkertaiset raaka-aineet: korppujauhot, vadelmahillo sekä mantelit. Suomi oli tuolloin köyhä maa, ja oli yleistä jatkaa leipää petulla. Ei siis ihme, jos leivokseenkin käytettiin korppujauhoja. Aidon runebergintortun kerrotaan siis olleen kuivanpuoleinen ja Runebergin nauttineen herkkunsa punssilasillisen kera.

Toisen tarinan mukaan Runebergin kotiin virtasi vieraita ja rouva Fredrikan piti taikoa pian tarjottavaa. Hän otti käyttöön vanhat piparit, murskasi ne, lisäsi mantelimurskaa, munia ja jauhoja. Paistoi sitten herkut kartioissa ja laittoi päälle vadelmahilloa.

Kolmas versio historiasta kertoo pietarilaisen sokerileipuri Lars Henrik Asteniuksen ryhtyneen valmistamaan paksuja, sylinterinmuotoisia torttuja Porvoossa 1840-luvulla. Nuori maisteri Johan Ludvig Runeberg muutti Fredrikan kanssa Porvooseen 1837 latinanopettajaksi. Porvoossa hän löysi konditorian ja herkkusuuna mieltyi Asteniuksen torttu-uutuuteen. Konditorian tuotteet olivat kuitenkin kalliita, joten ehkäpä säästösyistä taloudesta tarkka Fredrika kehitteli leipomon tortusta oman edullisemman kotiversionsa.

Todiste tortun sisällöstä paljastui, kun muutama vuosikymmen sitten löydettiin kunnostustöiden yhteydessä Runebergin kotitalosta keittokirja. Fredrika oli kirjannut ylös leivostensa reseptin: naula voita, naula jauhoja, naula sokeria, 1/4 naula makeita manteleita ja 1/4 karvasmanteleita sekä 2 munaa. On mahdollista, että Runebergeillakin syötiin tortun eri versioita taloustilanteen mukaan. Fredrika käytti todennäköisesti soveltavasti ruokakomerosta löytyviä tarvikkeita ja hyödynsi kuivahtaneita pikkuleipiä ja leivänkannikoita.

Tämän päivän nautiskelija voi valita eri leipomoiden runsaasta valikoimasta oman suosikkinsa, kuivemman tai kostean version.

 

 

Teksti: Pirjo Kiiski
Kuvat: Pixabay, Kalle Lillinen

Comments are closed.