Pekka Hämäläinen siskostaan: – Riitta oli aikakautensa megatähti

Pekka Hämäläisen kirjahyllystä löytyy siskonsa kirjoittama ja kuvittama satukirja.

Pitkän työuran mm. Oikean Aseman radiomainostuotannossa tehnyt Pekka Hämäläinen työskenteli 1997–1998 myös Petosen Lehden ilmoitusmyynnissä ja markkinoinnissa. Eläkepäiviään puolet vuodesta Espanjassa viettävän Pekan radioääni on tuttu monille kuopiolaisille, mutta niin on myös isosiskonsa Riitta, lapsinäyttelijä joka muistetaan 1950-luvun elokuvista Pieni luutatyttö sekä Pikku Ilona ja hänen karitsansa. Hän julkaisi myös Riitan satuja –kirjan, jonka itse myös kuvitti. Kun muistetaan, että tyttö oli tuolloin eli vuonna 1957 vasta yhdentoista, niin kyse oli todella lahjakkaasta nuoresta.

Riitan näyttelijänuraa seurattiin varsin tarkasti. Tuolloin, vuonna 1957 hänestä kerrottiin mm. näin:

”11 –vuotias Savon satutyttö kertoili iltaisin kotipihan lapsille itse keksimiään satuja, ja kohta kerrottiin tytöstä jolla on merkillinen mielikuvitus. Pian tulivat lehtimiehetkin ja julkaisivat lehdissään uutisia ja selostuksia tästä Savon satutytöstä. Radioonkin Riitta pääsi satujaan kertomaan. Nyt on Riitta filmattukin erääseen parhaillaan maata kiertävään elokuvaan.”

 

 

22–vuotias Riitta ja veljeltään lahjaksi saatu kitara.

Riitta Hämäläisen seitsemän vuotta nuorempi veli Pekka ei ole aiemmin kertonut siskostaan julkisuudessa, useista haastattelupyynnöistä huolimatta. Nyt hän kuitenkin lupautui muistelemaan Riitan lapsuutta ja elokuvakuvauraa Petosen Lehden lukijoille. Artikkelin kuvat ovat Pekka Hämäläisen arkistosta, eikä niitä ole aiemmin julkaistu.

Riitan kuolemasta tuli kesäkuussa 2019 kuluneeksi 40 vuotta.

 

Mediamylläkkää Hämäläisillä

Pekka Hämäläisen Pappilanmäen kodin seinillä on joitakin taiteellisesti lahjakkaan isosiskonsa tekemiä maalauksia ja piirroksia. Pekalle rakas on myös yksi harvoista säilyneistä yhteiskuvista Riitan kanssa.

– Isä keräsi kaikki Riitasta kertovat lehtiartikkelit yhteen paksuun kansioon, leikkeitä oli sadoittain. Kipinäkadun puutalossa syttyi yhtenä sunnuntaiaamuna tulipalo, elettiin jotain 1970 –luvun alkupuolta. Suurin osa tavaroista saatiin pelastettua pihalle, myös tuo isälle todella tärkeä kansio. Mutta koko sekamelskan jälkeen huomattiin, että joku oli sen varastanut.

– Tuossa kansiossa oli koko Riitan siihen asti eletty elämä, myös yhteiskuva Riitasta ja norjalaisesta taitoluistelija Sonja Heniestä. Isälle kansion katoaminen oli kova paikka.

Pekan ensimmäiset muistikuvat siskostaan ajoittuvat Ilona –elokuvan julkistamisen aikoihin, vuoteen 1957. Hämäläisten kotona Vuorikadulla vieraili lehtimiehiä sakeanaan: Savon Sanomat, Savo, Seura, Yleisradio, Kuva-Aitta…

– Pikkupojan mieleen jäi erityisesti Markus Raution, radion suositusta Lastentunti –ohjelmasta paremmin tunnetun Markus –sedän visiitti. Tuohon aikaan magnetofonikalusto oli hieman jykevämpää tekoa kuin nykyiset tikkurasian kokoiset tallentimet, naurahtaa itsekin radioalalla pitkään työskennellyt Pekka.

Pekka ei tarkalleen tiedä, missä ja milloin tämä kuva on otettu. Saksanpaimenkoira oli T.J. Särkän; kuvan miehen Pekka arvelee kuuluneen Pienen luutatytön kuvausryhmään.

Riitta oli etenkin Seura –lehden lempilapsi.

– Lehden toimittajat seurasivat Riitan tekemisiä lähes viikoittain, tästä hän ei erityisemmin välittänyt. Vielä Riitan muutettua Hollantiin häntä yritettiin tavoitella, toimittajat soittelivat minullekin haastattelun toivossa, yrittivätpä onkia hänen yhteystietojaankin. Soitin Riitalle Hollantiin ja hän kielsi antamasta lehdistölle mitään tietoja. Niinpä minäkin kieltäydyin haastatteluista.

– Riitta oli noihin aikoihin jo aikuistunut ja halusi pysytellä pois julkisuudesta, josta hän oli saanut tarpeekseen. Muistan, että hän halusi viettää enemmän aikaa yksin jo nuorena, etenkin noiden elokuvien valmistuttua.

– Riitan haaveena oli saada koira, ja niin sitten lopulta kävikin. Hänelle hankittiin Saksasta mäyräkoira ja se oli hänelle erityisen rakas. Ja taisi meillä olla pari kissaakin.

 

Pekka jäi jäätelöttä!

Hämäläisten perhe oli mukana Riitan molempien elokuvien kuvauksissa Helsingissä. Pekalla on hieman huonoja muistoja ohjaaja T. J. Särkän tavasta huomioida muut kuin elokuvan päätähti.

– Jollain kuvaustauolla Särkkä tarjosi Riitalle jäätelöä ja minä jäin ilman. Tätä olen katkerana muistellut jo kuusikymmentä vuotta, muistelee näyttelijätähden pikkuveli – puoliksi tosissaan. Pekan äänensävystä voi päätellä, että tämä tapaus todellakin painoi tuolloisen pikkupojan mieltä. Sisarkateutta kenties?

– No Riittahan tykkäsi muutenkin jäätelöstä. Muistan kun asuttiin puutalossa Minna Canthin kadulla, niin Riitta pakeni usein vintille ison jäätelöpaketin kanssa. Niitä tyhjiksi syötyjä jäätelöpaketteja keräiltiin sitten vintin lattialta, naureskelee Pekka.

Riitan teinivuosista Pekalle on jäänyt mieleen ”marska”, nuorison jokailtainen kävely Kauppakadulla.

– Nuoret kävelivät katua edestakaisin, reitti taisi olla entisen Saastamoisen kulmalta Maaherrankadulle ja takaisin. Tätähän se Riittakin teki kavereittensa kanssa. Ja oli hänellä toki poikaystäviäkin, nuori ja nätti elokuvatähti kiinnosti poikia, tietenkin.

– Käsityökadulla oli Monttubaari, siellä nuoriso myös vietti aikaansa.

Pekka muistaa elävästi myös siskolleen ostamansa kitaran.

– Riitta oli tuolloin jo päälle kahdenkymmenen ja minä siinä viidentoista paikkeilla. Säästin juoksupojan pienestä palkasta sen verran, että sain ostettua halvan kitaran, sitähän Riitta sitten opetteli soittamaan.

Riitta halusi päästä opiskelemaan Suomen Teatterikouluun, mutta pääsy tyssäsi hänen pituuteensa.

– Riitta oli tasapisteissä Soili Markkasen, sittemmin Kuopion kaupunginteatterissa pitkään näytelleen ikätoverinsa kanssa. Soili oli kuitenkin Riittaa pitempi, joten se ratkaisi valinnan. Tästähän Riitta sitten masentui.

– Myöhemmin hän tosin pääsi Kajaanin teatteriin ja sai pääroolin näytelmässä Scampolo. Vuonna 1958 valmistuneen samannimisen elokuvan pääosassa oli muuten Romy Schneider.

– Samoihin aikoihin Riitta tutustui myös Anki Lindqvistiin, heistä tulikin todella hyvät ystävykset.

 

Kuolinviesti oli järkytys

Riitta Hämäläisen ennenaikainen ja yllättävä kuolema vain 33 -vuotiaana oli järkytys Hämäläisen perheelle.

– Taisin olla perheestämme ensimmäinen joka tuon suruviestin sai. Isä taisi saada sydänkohtauksen kuultuaan tyttärensä kuolemasta. Hän putosi suoraan polvilleen, oli se niin kova järkytys.

– Hautajaiset järjestettiin Hollannissa Riitan miehen Jerry Lebbingin ja heidän poikansa Michaelin toimesta. Meillä ei ollut taloudellista mahdollisuutta niihin osallistua. Surutyötä tehtiin sitten täällä Kuopiossa.

Muutaman valokuvan, satukirjan ja Riitan maalaamien taulujen lisäksi juuri muuta käsin kosketeltavaa muistoa Pekalle ei siskostaan jäänyt. Paitsi tietysti Pieni luutatyttö ja Pikku Ilona.

– YLE näyttää noita elokuvia kaiketi joka vuosi, kuten viime kesänäkin. Ainahan ne tulee katsottua.

 

Eturivissä istuvan tytön tunnistaa pitkistä palmikoistaan. Koulun nimi on Pekalta unohtunut; kuva on otettu ilmeisesti Pikku Ilonan kuvausten aikoihin.

Elokuvaneuvos muistaa Riitan

Elokuvahistorioitsija, ohjaaja ja elokuvaneuvos Kari Uusitalo kertoi Turussa keväällä 2019 järjestetyn Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Hämäläisestä näin:

– Pikku Ilona ja hänen karitsansa perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka T. J. Särkkä tilasi Mika Waltarilta jo maaliskuussa 1941 nähtyään Suomen Kuvalehdessä ilmoituksen, jonka aiheena oli istuva pieni tyttö sylissään valkoinen karitsa. Tältä pohjalta Waltari kehitteli kesällä liikuttavan elokuvatarinan pienen karjalaistytön vaiheista välirauhan vuotena tynkä-Suomessa.

– Käsikirjoituksen valmistuttua kuvaustöihin ryhdyttiin vielä vuoden 1941 puolella, ohjaajana Orvo Saarikivi ja nimiosassa Suomisen perheen Pipsana jo esiintynyt Maire Suvanto. Jatkosota kuitenkin keskeytti kuvaustyöt ja vuoden 1942 puolella koko hanke pantiin jäihin.

– Kun projektiin kesällä 1956 vihdoin palattiin, oli ohjaaja vaihtunut Jorma Nortimoksi, joka myös pani vanhan käsikirjoituksen osittain uusiksi. Pikku Ilonaksi tuli nyt roolista ulos kasvaneen Maire Suvannon tilalle ”Savon satutyttö”, 10 -vuotias kuopiolainen Riitta Hämäläinen. Ainoa vuoden 1941 version näyttelijä, joka sai edelleenkin olla mukana, oli SF:n kuukausipalkkalainen Siiri Angerkoski. Aikalaiskritiikki arvosteli Siirin ja Oke Tuurin roolisuorituksia liian vahvasti karrikoiduiksi, mutta Riitan itsensä mukaan heidät olikin nähty ikään kuin lapsen silmin ”ja lapsi suurentelee kaikki”.

– Elokuva oli Jorma Nortimon viidestoista henkilökohtainen ohjaustyö ja samalla ensimmäinen vakavampi aihe useiden kevyiden viihde-elokuvien jälkeen. Se jäi myös hänen viimeisekseen, sillä Nortimo kuoli 52-vuotiaana kesällä 1958.

– Riitta Hämäläinen palasi vielä 1958 kertaalleen valkokankaalle nimiosassa Särkän itsensä ohjaamassa elokuvassa Pieni luutatyttö. Hän puolestaan kuoli 1979 Hollannin Alkmaarissa.

– Pikku Ilona ja hänen karitsansa on minulle henkilökohtaisesti hyvin läheinen, yksinkertaisesti siitä syystä, että olin tämän elokuvan teossa mukana alusta loppuun, kesällä 1956 kesken yliopistolukujeni. Kiinnittäkääpä huomiota erittäin tasaisiin kamera-ajoihin – ne ovat kaikki minun tekemiäni, päättää Pikku Ilonan kuvausryhmässä työskennellyt Kari Uusitalo.

Fakta

Riitta Hämäläinen syntyi Kuopiossa 15.marraskuuta 1945.
Hän kuoli Hollannin Alkmaarissa 25. kesäkuuta 1979 vain 33 vuoden iässä

Julkaisi 11–vuotiaana v. 1957 kirjan Riitan satuja, jonka hän myös kuvitti

Näytteli päärooleja kahdessa elokuvassa:
Ilona Tarvaista Jorma Nortimon ohjaamassa elokuvassa Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957)
sekä Liisa Kaarina Salmista Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa Pieni luutatyttö (1958)

Oli 1950 –luvun lopulla Suomen seuratuimpia julkisuuden henkilöitä

Riitta Hämäläinen oli vuodesta 1966 naimisissa hollantilaisen liikemies Jerry Lebbingin kanssa, heille syntyi yksi poikalapsi. Lebbing asuu edelleen Hollannissa nykyisen vaimonsa kanssa.

 

Teksti: Heikki Kokko

Kuvat: Heikki Kokko, Pekka Hämäläisen arkisto

 

 

Comments are closed.