Sadonkorjuun, kesän päättymisen ja vainajien juhla

  • ”Karkkia vai kepponen?”, ovelta ovelle kiertävät, naamioituneet lapset kyselevät.

Halloweenin vietto on rantautunut koto-Suomeenkin ja herättänyt ristiriitaisia tuntemuksia. Joidenkin mielestä juhla on teennäistä, amerikkalaisilta kopioitu kaupallinen hömppä. Toisia hirviöt pelkästään kammottavat ja toiset taas ovat ottaneet kummitukset osana hauskaa teemajuhlaa.

Naamioituminen, kepposet ja vainajien henget ovat kuitenkin liittyneet jo vuosituhansia vanhaan eurooppalaiseen syysjuhlaperinteeseen, eivätkä vastoin yleistä luuloa siis olekaan amerikkalaisten keksintöä.

Juhlalla monta nimeä

Satokauden juhlaa on vietetty Euroopassa jo 3200–2600 eaa. Juhlinta ajoittui nykyisen syyskuun lopulta marraskuun alkuun. Näillä syksyn juhlilla, Samhainilla, Halloweenilla ja suomalaisella kekrillä, on siis samat yhteiseurooppalaiset juuret

Kelttiläisten juhla oli nimeltään Samhain. Irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana tämä kelttien juhla tapoineen kulkeutui Amerikkaan. Juhla muuttui siellä kristinuskon rantautuessa pyhäinpäivän aatoksi, englanniksi All Hallows Eve. Nimitys lyhennettiin myöhemmin Halloweeniksi.

Kristinuskon levitessä lähetystyötä tekeviä ohjeistettiin siten, että pakanallisia juhlia ei pidä yrittää kitkeä kokonaan pois, vaan tuoda niihin mukaan kristillistä merkitystä. Niinpä Euroopassa katoliset papit kehottivat kirkon jäseniä kulkemaan talosta taloon erikoisiin asuihin pukeutuneina ja pyytämään pieniä lahjoja. Katolisten juhlan nimi on Festum omnium sanctorum eli kaikkien pyhien päivä. Luterilaisten pyhäinpäivä on sulautuma tästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum.). Kristinusko ohjasi juhlan pääpainoa henkien loitolla pitämisen sijaan pyhimysten ja myöhemmin vainajien muistamiseen.

Palveluskauden päätös

Suomessa sadonkorjuujuhlan eli kekrin aika ulottui, mikkelinpäivästä pyhäinpäivään. Kekri tarkoittaa kansankielessä jonkin päättymistä ja silloin katsottiinkin kuluneen vuoden päättyvän. Taloon palkattujen pesti päättyi mikkelinpäivänä, ja he saattoivat vapaasti lähteä etsimään uutta työtä. Aika oli myös otollista kosioaikaa, ja nuoret parit saattoivatkin lähteä yhdessä etsimään palveluspaikkaa.

Kekrinä syötiin hyvin, leikittiin ja tehtiin taikoja seuraavan satokauden onnen takaamiseksi. Tuvat koristeltiin himmelein ja olkipukin, hedelmällisyyden symbolein.

Kekrinä oli tapana, että nuoret pukeutuivat kekripukiksi ja kekrittäriksi. Kekripukilla oli yllään nurinpäin käännetty turkki, tuohinaamari ja luuta häntänä. Pukin sarvina toimivat kapustat tai keritsimet. Kekrittäret puolestaan olivat päästä varpaisiin valkoisiin pukeutuneita naisia. Asuihin pukeutuneet kiertelivät talosta toiseen kysellen, oliko kaikki satokauden tehtävät talossa suoritettu. Talonväki tarjosi kiertelijöille runsaasti syötävää, mutta jos jossain talossa ei herkkuja annettu, uhattiin rikkoa jotakin. Herkkuja vai kepponen, kuullostaako tutulle?

Kuollut jättää kuolleet rauhaan

Keltit puolestaan uskoivat, että vainajat nousivat Samhainina haudoistaan ja kävivät elävien luona etsimässä tietä kuolleiden valtakuntaan. Pelottaakseen vainajat pois, keltit pukeutuivat itsekin kuolleiksi, jotta vainajahenget jättäisivät heidät rauhaan. Nehän olivat kiinnostuneita vain elävistä, eivätkä kiinnittäneet huomiota muihin kuolleihin. Juurikassoihdut suojelivat myös kuolleilta ja ruuan vienti haudoille ohjasi vainajia pysymäänkin hautausmaalla.

Suomessakin uskottiin, että kekrinä esi-isät olivat liikkeellä ja suojelivat maitaan, jos heidät pidettiin tyytyväisinä. Suomessa esi-isien katsottiin olevan mukana maanviljelyksessä ja tilan pidossa, joten heidän hyvänä pitämisensä oli tärkeää seuraavan sadon kannalta. Kekrinä esi-isille katettiin ruuat pöytään ja heille lämmitettiin sauna.

Kristillisessä Suomessa pyhäinpäivä ja kekriin liittyvä esi-isien muistaminen sulautuivat luontevasti. Nykyään vainajien kestitsemisen sijaan viedään haudoille kynttilöitä ja kukkia.

Miksi kurpitsa irvistää?

Nykyisen Halloweenin tunnetuin symboli, koverrettu kurpitsalyhty, oli alun perin Euroopassa käytetty naurislyhty. Suomessakin koverrettiin kekrinä naurislyhtyjä. Niiden sisään laitettiin lampaanrasvaan kastettu tikku palamaan. Lyhtyä kutsuttiin täällä kitupiikiksi, koska se oli valonlähteenä heikonlainen.

Irlantilaisen tarinan mukaan naurislyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta. Jack O´Lantern kiristi pirulta lupauksen, ettei joutuisi helvettiin, mutta ei kelvannut kuoltuaan taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valosta.

Amerikassa nauriiden sijaan lyhtyinä käytettiin kurpitsoja. Jack-juoppo hymyilee niiden läpi irvistävää, harvahampaista hymyään yhä tänäkin päivänä.

Juhlat hautausmaalla

Kuolleiden päivää vietetään Meksikossa, Yhdysvalloissa, Filpippiineillä sekä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Brasilliassa se on yleinen vapaapäivä. Juhlan alkuperä on varhaisten intiaaniheimojen kuolleiden muistamiseen liittyvissä rituaaleissa. Eurooppalaisten saapuessa mantereelle, he siirsivät intiaanien juhlaa marraskuun alkuun vastaamaan katolisten pyhäinpäivää.

Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta päivä on iloinen, jopa riehakas juhla. Karnevaalitunnelmissa haudat koristellaan oransseilla kehäkukilla, joista käytetään nimitystä kuolleiden kukka. Haudoille voidaan viedä myös koruja, karamelleja, viinaa ja leluja. Joissakin osissa Meksikoa ihmiset viettävät koko yön sukulaistensa hautojen luona.

Filippiineillä perheet saattavat leiriytyä hautausmaille jopa pariksi yöksi. Haudoilla kulutetaan aikaa korttipelejä pelaten, syöden, juoden, laulaen ja tanssien. Juhlaa varten valmistetaan erityisiä, pääkallonmuotoisia leivonnaisia ja makeisia. Lapset pukeutuvat naamiaisasuihin ja pyytävät ohikulkijoilta rahaa tai pientä lahjaa.

Oikea juhla vai ei?

Kulttuureille sekä Euroopassa että Amerikan mantereilla on siis ollut tyypillistä, että mennyttä sukupolvea muistetaan. Ajanhampaissa tavat muuttuvat ja vallalla olevat uskonnot antavat juhlille oman leimansa. Ehkäpä meillä on ollut syksyn pimeipänä aikana aukko, johon mahtuisi iloisempikin juhlinta, ja siksi Halloween on ollut helppo ottaa vastaan. Ei siis tuomita ”uudelleenlämmitettyä kekriä”, vaan muokataan se meille, Suomeen sopivaan muotoon.

 

UUDELLEENJULKAISU

Teksti: Pirjo Kiiski

Kuvat: Pixabay, talonpoikaiskulttuurisäätiö, wikipedia

Lähteet: http://www.kekri.fi/kylalle/kylalle-kekritietoa

Comments are closed.