Speedyn tarina

 

Petosen Lehti sai vieraakseen Pinarille Petosella asuvan pitkän linjan jalkapallovaikuttajan Pertti “Speedy” Nissisen. Speedy pelasi jalkapallourallaan 127 pääsarjaottelua, ja teki niissä 33 maalia. Virallisia nuorten maaotteluita kertyi hänelle yhdeksän. Koko pitkän pelaajauransa Speedy pelasi vähintään nykyisen Kakkosen tasolla. Speedy on tehnyt pitkän päivätyön myös valmennuspuolella, ensin pelaajavalmentajana, ja sitten valmentajana. Hän on pelannut miesten sarjoissa yhdeksässä eri joukkueessa, ja myös valmentanut yhdeksää eri joukkuetta. Jalkapallon parissa hän on toiminut vuodesta 1973 lähtien, ja ura jatkuu edelleen.

Speedy on syntynyt Viitasaarella 13.6.1962. Kun hän oli kahdeksan kuukauden ikäinen, hänen perheensä muutti isän työn perässä Helsingin Lauttasaareen. Speedyn isän työn vuoksi he muuttivat usein.

 

Ura alkoi Keravalta

Jalkapallon pariin Speedy ajautui noin kymmenvuotiaana. Ura alkoi vuonna 1973, jolloin hänellä oli ensimmäiset viralliset jalkapalloharjoituset Keravan Pallokerhon (myöh. Keravan Pallo -75) junioreissa.
– Keisalon Matti, iisalmelainen legendaarinen jalkapalloihminen oli minulla liikunnanopettajana, ja hän nappasi minut treeneihin mukaan. Hän oli jalkapallovalmentaja ja lajin huippuja. Hän huomasi, että minussa saattaisi olla jonkinlaista potentiaalia. Muistan vielä ensimmäiset treenit, kun satoi vettä, ja lähdin sinne treeneihin kumisaappaat jalassa. Siitä tuli vähän sanomista, että ensi kerralla otetaan futiskengät mukaan. Meni se saappaillakin, muistelee Speedy.

Vuoteen 1977 asti Speedy pelasi KP-75:n junioreissa.
– Valmentajat olivat siellä aivan huikeita. Vakkilan Jukka, joka on kaikille jalkapalloihmisille tuttu, oli tuolloin valmentajana C-junioreissa. Voitimme tuolloin SM-pronssia Pietarsaaren turnauksessa. B-junnuissa meidän tasomme oli niin kova, että kun olin vuoden nuorempi kuin B:n vanhemmat kaverit, en mahtunut edes avauskokoonpanoon. Se kertoo, miten kova meidän joukkue oli silloin.

B-juniori-ikäisenä Speedy siirtyi HJK:hon.
– Minä kehityin vähän vanhempana kuin yleensä jalkapallossa kehitytään. KP-75:ssä en mahtunut aloitukseen. Kaksi vuotta myöhemmin olin HJK:n A-junnuissa, B-junioreiden Suomen mestari ja olin pelannut kaikki pelit. Olin sitä mieltä, että olin parempi kuin muut ajattelevat, ja lähdin HJK:hon. Monet nauroivat sille, mutta kehitykseni meni ihan huikean nopeasti eteenpäin, ja itseluottamus kasvoi. Se oli ihan oikea ratkaisu. Siinä vuodessa, kahdessa tuli minulle mukaan oma työnteko ja itseluottamus. Ja tietysti vähän kasvoin fyysisestikin.

 

Tuplamestaruus HJK:ssa

Vuonna 1980 Speedy pelasi ensimmäisen SM-sarjaottelunsa.
– Se oli Lahden Reipasta vastaan. Se tuli vähän niin kuin puun takaa. Minut pantiin suoraan aloitukseen yllättäen. Peli meni päin prinkkalaa, kun jännitin niin kovasti. Seuraava peli taisi tulla vasta seuraavana vuonna. Kuuselan Martti oli meillä silloin valmentajana. Olin Aulis Rytkösen alaisenakin. Hän nappasi minut A-junnuista jo edellisellä kaudella edustusjoukkueen rinkiin.

HJK:ssa oli tuolloin neljä hyökkääjää, jotka kaikki olivat silloin A-maajoukkuetasoa. Juniorin oli aika haasteellista murtautua kokoonpanoon. Jouko Soini oli silloin A-maajoukkuessa. Jari ParikkaAtik Ismail ja Pasi Jaakonsaari olivat hyökkääjät Speedyn lisäksi.
– Toisaalta siellä oli mukava treenatakin, ja kun sittten rupesi saamaan peliaikaa, niin kyllähän joka minuutti tuntui hyvälle. Se oli ihan kivaa aikaa, kertoo Speedy.

Speedyn aika HJK:ssa huipentui tuplamestaruuteen vuonna 1981. Joukkue voitti sekä Suomen mestaruuden että Suomen Cupin.
– Olin jonkin aikaa loukkaantunut, mutta sinä syksynä sain peliaikaa. Toiseksi viimeisen pelin Ilvestä vastaan muistan oikein hyvin, koska me voitettiin 4-3, ja tein kaksi maalia. Seuraava peli ratkaisi mestaruuden. Tunsin, että olin sisällä siinä  joukkueessa. Muistaakseni 17 virallista peliä tuli, toki kaikissa niissä en ollut aloituksessa. Olin tuolloin 19-vuotias.

Speedylle jäi mieleen HJK:sta erityisesti muutamat persoonat, kuten Juha Dahllund ja Atik Ismail.
– Varsinkin Juha Dalla Dahllund opetti mulle muutakin elämää jalkapallon lisäksi. He olivat muutama vuosi aikaisemmin olleet idoleitani, ja olin yhtäkkiä niiden kanssa samassa joukkueessa. Kyllä se mahtavaa oli. Nuorempi osasto oli mulle tutumpaa, Rantasen Jallu muun muassa. Seurasin myöhemmin hänen Euroopan Cup -menestystään paikan päälläkin useaan otteeseen. Sieltä tuli hyviä kavereita loppuelämäksi. Vieläkin pidetään yhteyttä.

 

Nuorten maajoukkueeseen ja Hakaan

Vuonna 1982 Speedy pääsi myös nuorten maajoukkueeseen.
– Tuosta joukkueesta mieleeni jäi itseluottamukseltaan ilman muuta Suomen ylivoimainen ykkönen Miika Juntunen. Muistaakseni hän syötti yhden maalini Turkissa. Olen tavannut hänet muutaman kerran, ja kyllähän hänestä värikkäitä juttuja on, mutta on hänessä hyvätkin puolensa. Suoraa puhetta häneltä tulee vieläkin. Ja olihan siellä kuopiolaisiakin. Laukkasen Kari oli maalissa. Toinen, mielestäni erittäin hyvä kuopiolainen, joka lopetti aika aikaisin, oli Vidgrenin Mika. Hän oli kämppäkaverini usein ulkomaanreissuilla. Hänestä tykkäsin sekä pelaajana että tyyppinä.

Jukka Vakkila houkutteli Speedyn Valkeakosken Hakaan vuodeksi 1983.
– HJK:n aikana olin  armeijassa, ja sitten tulivat nämä nuorten ihmisten muutkin harrastukset. Molemmat vanhempani kuolivat melkein samaan aikaan. Mulla oli siihen aikaan vaikeuksia. Mutta kyllä Hakan aika, 1983-1985, oli sekä nuorten maajoukkueessa että Hakassa oli minun parasta aikaani jalkapalloilussa.

Speedy mistelee Valkeakoskea kaiholla:
– Valkeakoski oli loistava paikka. Kaupunki oli niin yhtenäinen, ja kaikki ihmiset siellä olivat mahtavia. Joissain peleissä Hakalla oli 4000-5000 katsojaa. Se tarkoittaa sitä, että siellä oli neljäsosa-viidesosa koko kaupungista. Se oli jalkapallokaupunki, ja sitä se on tietysti vieläkin. Ehkä vielä enemmän jäi mieleen ne mukavat ihmiset kuin pelihommat. Tietysti, olin silloin nuori ja vauhdikas. Muutenkin elin aika rivakkaa elämää. Ihmiset oli mukavia ja joukkue hyvä. Siihen aikaan pystyi tietysti tekemään vähän muutakin kuin pelaamaan pelkkää futista. Silti pärjäsi, kun oli vähän lahjoja. Täytyy sen verran myöntää, että nykypäivänä Suomi-futiksessa ei pärjää sillä elämäntyylillä, mikä minulla oli. Minun elämänajatukseni oli se, että nautin jatkuvasti. Se tarkoitti jalkapallon lisäksi kaikkea muutakin, esimerkiksi järvellä kalastamista, ja joskus vähän diskossa käyntiäkin. En ollut ikinä valmis siihen, että pelaan pelkkää jalkapalloa. Sitä vaaditaan nykyään, jos meinaa pärjätä.

 

”Pidä toi Platini kiinni”

Pelihommista Hakasta ykkösenä tulee Speedylle mieleen syksyn 1983 ja kevään 1984 Eurocupin pelit. Cupvoittajien cupissa Haka voitti ensin irlantilaisen Sligo Roversin (1-0 ja 3-0), sitten ruotsalaisen Hammarby IF:n (1-1 ja 2-1) ja pääsi kolmannelle kierrokselle. Vastaan asettui Italian ylpeys Torinon Juventus, jossa oli maailmanmestareita kahdeksan kappaletta juuri edellisistä kisoista. Joukkue oli rakennettu aivan maailman ehdottomista huippupelaajista. Haka hävisi sekä vieras- että kotipelin 1-0.

Hakan kotipeli pelattiin Suomen talven vuoksi Ranskassa, Strasbourgissa.
– Jos Juha Dallund oli Suomessa idolini, kyllä Michel Platini oli silloin yksi maailman parhaista, Paolo Rossi tietenkin maalintekijänä. Puolan Zbigniew Boniek pelasi myös Juventuksessa. Platinia varsinkin ihailin. Toisessa pelissä valmentajamme Vakkilan Jukka sanoi mulle, että nyt sulle ois semmonen tehtävä, että pidä toi Platini kiinni. Se oli tosi kova haaste, sillä en ollut elmässäni vartioinut ketään aikaisemmin, mutta se meni ihan hyvin. Lukemat olivat siedettävät ja Platini sanoi pelin jälkeen haastattelussa, että kaveri, joka piti minua, pelasi hyvin. Tosin hän väsyi lopussa, mutta niin väsyin minäkin, kertoo Speedy.

 

Pronssi ja Suomen Cupin voitto Hakassa

Haka oli Speedyn aikana ehdotonta Suomen huippua.
– Mestaruutta ei Hakassa voitettu, mutta kyllä meillä oli todella vahva joukkue se kolme vuotta, mitä olin siellä. Se Eurocupin menestys oli varmaan siihen aikaan ihan historiallinen. Lisäksi 1983 otettiin pronssia. 1984 voitettiin runkosarja, mutta jäätiin play offs -mallisessa otteluissa neljänneksi. Suomen Cup voitettiin 1985.

Kun Jukka Vakkila lähti pois Hakan valmentajan paikalta 1984 syksyllä, tilalle tuli Matti Mattila.
– Kyllähän se minunkin ura olisi jatkunut siellä, mutta kolme vuotta Valkeakoskella, nuorelle Helsingissä aikaisemmin viihtyneelle kaverille oli tarpeeksi. Mulla olisi ollut mahdollisuus jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Olisin saanut sieltä työpaikankin. Mutta kyllä se kolme vuotta oli minulle tarpeeksi, varsinkin kun Vakkilan Jukka oli lähtenyt pois sieltä.

Hakassa Speedyn pelikavereina oli legendaarisia jalkapalloilijoita.
– Olli Huttunen oli kaikki kaikessa maalilla. Reijo Vuorinen oli ehkä henkilökohtaisesti tärkein henkilö minulle. Ja sitten oli kuopiolaisille tuttu Mark Dziadulewicz, joka oli silloin hyvässä vauhdissa. Unkarilainen Endre Kolár oli huippujätkä. Ja Ari Valvee tietenkin. Teuvo Vilen ja Esko Ranta olivat pakit. Esko Rantahan oli maajoukkueessa ja sillä oli valtava vasuri. Siinä nyt ehkä ne päällimmäiset pelaajat, mitä mulla tulee mieleen Hakasta, muistelee Speedy Hakan aikaisia pelikavereitaan.

Valkeakosken aika oli Speedyn mielestä parasta aikaa.
– Lukuunottamatta sitä, että äiti sairastui ja kuoli. Ja isä samoin. Vanhempani olivat 46- ja 48-vuotiaita, kun he kuolivat. Se vei minut ehkä vähän harhateillekin siihen aikaan. Ikäviä ja mukavia muistoja on siltä ajalta jäänyt. Pidän Valkeakoskelle edelleen yhteyksiä ja käynkin siellä suunnilleen kerran kahteen vuoteen. Siellä on ikuisia ystäviä.

 

Loukkaantuminen A-maajoukkueen porteilla

Kaudeksi 1986 Speedy siirtyi Helsinkiin ja I-divisioonan Finnairin Palloon.
– Minulla oli kaipuu Helsinkiin. Keväällä, kun menin FinnPa:an olin loistavassa kunnossa. Pelasin kevätkaudella loistavia pelejä, ja olin pääsemässä A-maajoukkueeseen. Kuuselan Martti sanoi, että lähdet meidän mukaan, jos jatkat tuolla lailla. Silloin mulle tuli paha nivusloukkaantuminen, ja olin puoli vuotta pois kentältä. Se romahdutti minun ajatusmaailman jalkapallosta. Harmittaa tosiaan jälkeenpäin, mutta olisihan siitä normaali ihminen vielä puolen vuoden jälkeen noussut. Korostan sitä, että vanhempani olivat juuri kuolleet. Se sotki elämääni, ja sieltä nouseminen kesti vuoden pari. Nivusvamma parani leikkauksella, kun viisi lääkäriä oli käyty läpi. Arvostettu kirurgi Sakari Orava katsoi minuutin röntgenkuviani ja totesi, että täähän on pieni leikkaus. Ja siitä kolmen kuukauden jälkeen olin kunnossa. Loukkaantumisesta oli kulunut puoli vuotta.

FinnPa:ssa Speedyn valmentajana oli Miikka Toivola. Hän oli entisiä HJK:n pelaajia ja entinen maajoukkuemies.
– Pelikavereista jäi mieleen Mikko Virtanen. FinnPa:ssa ei ollut nimimiehiä, mutta se oli yhtenäinen joukkue.

Speedy pelasi II-divisioonan Vantaan Pallossa kauden 1987. Se oli tavallaan jo jäähdyttelyä, mutta siellä oli kovia nimiä: Reima Kokko, Juha Dahllund, Hannu Bäckman.

Kaudeksi 1988 Speedy siirtyi I-divisioonan Grankulla IFK:hon Kauniaisiin, koska hän sai sieltä työpaikan kaupungilta liikuntapaikkojen hoitajana. GrIFK putosi ennakkoon vahvalta tuntuneella joukkueella.
– Seuraavalla kaudella noustiin Kakkosesta Ykköseen niin, että me ei hävitty yhtään peliä koko kaudella. Maisonlahden Jyrki oli valmentajana. Meillä oli Vanhalan Jari kärjessä. Hän pelasi myöhemmin HJK:ssa ja Jarossa. Hän oli tosi nopea, ja me tehtiin aika paljon tuhoja hänen kanssaan. Sitten taas pudottiin Ykkösestä Kakkoseen kaudella 1990.

Kaudella 1992 talousvaikeuksiin joutunut GrIFK putosi II-divisioonasta III-divisioonaan.

Valmentaminenkin alkoi jo kiinnostaa Speedyä GrIFK:n aikana.
– Tiesin sen, että en ole valmis satsaamaan jalkapalloilijan uraan, niinpä olin valmennushommissa mukana. Minulla oli juniorijoukkue, ja autoin vähän myös edustuksen taustalla.

Syksyllä 1992 tapahtui Speedyn uran toinen dramaattinen loukkaantuminen. Pääpallotilanteessa kaveri tuli väärin, ja Speedyn olkavarsi meni poikki niin, että siihen tuli parin sentin rako, ja taas tuli puolen vuoden tauko.
– Tuli kilojakin siinä aika paljon ja tuntui, että nyt on ura jo ohi.

 

Uusi nousu Veikkausliigaan

Kaudeksi 1993 Speedy muutti Kuopioon.
– Se oli vaimon syytä tai ansiota, kuka sen haluaa mitenkin ajatella. Sitten luin lehdestä, että Keijo Voutilainen on mennyt KuPS:iin valmentajaksi. KuPS oli juuri pudonnut Veikkausliigasta I-divisioonaan edellisenä syksynä 44:n perättäisen pääsarjakauden jälkeen. Keijo oli yrittänyt saada minut jo vuonna 1982 Kuusysiin, kun menin Hakaan. Hän oli silloin kiinnostunut minusta. Soitin Keijolle, että voinko tulla harjoituksiin ja kerroin, että minulla on käsi kyllä vielä paketissa. Kuntoon voisi tästä päästä. En puhunut pelaamisesta mitään. Keijohan innostui heti, ja sitten tein sen talven kovaa duunia. Sitten lunastin paikkani KuPS:n ykkösdivarijoukkueessa kahdeksassa kuukaudessa siitä loukkaantumisesta ja ylipainosta. Se oli yksi kovimpia suorituksia minun jalkapalloilijan urallani ja elämänurallakin. Se lähentelee jo ihmettä, ja siitä olen erittäin ylpeä.

KuPS nousi takaisin Veikkausliigaan syksyllä 1993.
– Tunnelmat oli ihan mahtavat. Meillä oli todella hyvä joukkue. Olin parantunut loukkaantumisesta ja olin iskussa. Meillä kulki hyvin. Pöyhösen Kimmo oli kärjessä ja sen kanssa toimi hyvin. Markku “Vine” Raatikainen oli alakerran lukkona, ja Paul Taylor oli keskikentällä muun muassa (toim. huom. Paul Taylorin poika Robert debytoi vuonna 2017 Suomen a-maajoukkueessa). Meillä oli hyvä ryhmä. Veikkausliigaan oli kahdeksan joukkueen karsintasarja, jossa mukana olivat ainakin Kajaanin Haka, Kontulan Urheilijat ja Valkeakosken Haka. Se oli hyvä kausi, ja se oli erittäin hyvä jengi. Mutta se joukkue vähän hajosi.

KuPS ei tehnyt Speedyn kanssa sopimusta seuraavalle kaudelle, kunnes Voutilaisen Keijo vähän ärähti, että nyt meidän pitää saada Nissinen takasin. – Siihen aikaan KuPS:n taustat olivat aika heikot. Talous oli retuperällä, eivätkä henkilöt olleet ihan ajan tasalla. Kuitenkin menin KuPS:iin keväällä ihan kauden alla. Pelasinkin jonkun pelin, mutta siinä vaiheessa korvauksia ei tullut ollenkaan missään vaiheessa. Siten juttelin Voutilaisen kanssa, että en mä tässä voi jatkaa, kun ei minulla ole töitäkään, enkä saa penniäkään rahaa. Mitä oltiin sovittu, ei ollut tullut mitään mistään. Veikkausliigan FinnPa kysyi minulta sitten, että lähtisinkö sinne. Sitten menin kesken kauden FinnPa:an.

Kun Speedy pelasi KuPS:in joukkueessa 1994, edelliseen pääsarjapeliin oli ollut lähes kymmenen vuoden tauko. Sekin oli aika ihmeellinen juttu.
– KuPS putosi samalla kaudella. Se oli huonosti hoidettu ryhmä silloin, ei pysynyt kasassa, eivätkä taustat hoitaneet asioita hyvin. Mielestäni putoaminen oli siitä seuraus.

 

Loppukausi FinnPa:ssa

Speedyllä meni loppukausi FinnPa:ssa. Hän kävi pelaamassa joukkueen pelit Kuopiosta käsin. Alku meni loistavasti.
– Meille syntyi silloin myös poika, ja me kävimme lentokoneella Helsingissä. Pari viikkoa asuttiin siellä, mutta siellä ei ollut vakituista kämppää. Ensimmäinen peli oli TPS:aa vastaan Turussa ja me voitettiin 0-1, ja tein sen ainoan maalin.

Mitä pidemmälle se meni niin, että Speedy asui Kuopiossa, hänen pelikuntonsa loppui vähitellen.
– Kävin välillä Zulimanien ja FC Kuopion treeneissä. Kuukauden pärjäsin, mutta kerran viikkoon kun treenasi niin pelikunto ei pysynyt. Minun olisi pitänyt päästä treenaamaan jatkuvasti FinnPa:n kanssa. Neljä-viisi ensimmäistä peliä menivät kyllä hyvin. FinnPa oli sarjataulukossa lopulta kymmenes.

 

Pelaajavalmentajaksi Nilsiään

FinnPa:n jälkeen Speedy siirtyi Kakkoseen Nilsiän Pallo-Haukkoihin.
– Nilsiä oli mukava paikka. Ensin pelasin yhden kauden. Sen jälkeen tehtiin Ruotsalaisen Arton kanssa neljän vuoden pelaajavalmentajasopimus. Arto oli siellä kuningas. Arton kanssa kun mentiin neuvottelemaan, hän otti pankinjohtajan mukaan ja sanoi pankinjohtajalle minun uudet lainaehtoni, korot ja kaikki. Silloin näki, miten bisnes toimii. Hän kertoi pankinjohtajalle, mitä lukuja sinne papereihin piirrellään.

NP-H:n valmentajana oli ensimmäisellä kaudella KuPS:n entinen toppari Tuomo Hyvärinen. Toisella kaudella Speedy oli pelaajavalmentaja, kun Tumi lopetti.
– Nilsiässä minulla oli loistavia pelikavereita, muun muassa Jani “Hevi” Hartikainen, KuPS:in tuleva kapteeni. Sehän oli ihan huippujätkä. Ja Pasi Iskanius oli muun muassa. Jungmanin Ari oli Kuopiosta, sekä Juha “Mopo” Rissanen. Yhden kauden taisi olla Pöyhösen Kimmokin. Meillä oli Kuopiosta neljä-viisi hyvää jätkää. Me tultiin kolmanneksi parhaalla kaudella vuonna 1997. Se on myös NP-H:n historian paras sijoitus kautta aikojen. Menestys oli pienelle pitäjälle erittäin hyvä. Mehän meinattiin nousta Ykköseen. Ihan mukavaa aikaa oli sekin.

Pelaajavalmentajan roolista Speedyllä on omat näkemykset.
– Kyllähän se oli siinä mielessä hyvä systeemi, varsinkin fyysinen puoli. Kun vähän kokeneempi kaveri tekee niitä asioita, niin onhan nuorempien pakko tehdä se sama, minkä vanha jätkäkin pystyy tekemään. Tietysti minulla oli se hyvä puoli, että Rainer Jungman tuli kakkosvalmentajaksi. Hän oli hyvä ja kokenut pelimies. Vaikka minä pelasin, Rainer tiesi aina meidän yhteiset ajatukset. Pelaaja-valmentajan rooli on yksistään liian vaikea. Kyllä siinä pitää olla hyvä kaveri mukana.

Nilsiässä oli erityisen hieno kenttä.
– Pallo oli välillä järvessä, mutta idyllinen maisema siellä oli. Loistava nurmi, järvi ja vesitorni vieressä, innokkaat katsojat ja hyvä jengi. Siinä on hienot ainekset. Ottelutapahtuma oli niin komealla paikalla, että se miljöö oli mitä hienoin homma, ja totta kai hyvät pelikaverit. Kiva ryhmä.

 

Viimeiset pelivuodet

Kauden 2000 Speedy pelasi myös Kakkosessa, Iisalmessa Pallokerho-37:n riveissä.
– Muistan yhden pelin, missä olin topparina Kajaanissa. Meidän varsinainen kapteeni oli poissa, ja minä olin kapteeni. Me hävittiin 7-0. Siinä huomasin, että olen hitaampi, kun olen itse aina luullut. Sen muistan, kun joka puolelta tuli niitä nuoria jätkiä ja meni ohi.

Seuraavana vuonna Speedy pelasi edelleen Kakkosta 39-vuotiaana Kiuruveden Pallossa. Tappioita tuli paljon, toki muutamia voittojakin tuli. Joukkueen putoaminen varmistui jo monta kierrosta ennen sarjan loppua. 
– Kaudesta jäi kuitenkin parhaiten mieleen KiuPa-Keuruun Pallo, jonka KiuPa voitti peräti 7-1 runsaslukuisen kotiyleisön edessä, ja tein ottelussa kolme maalia. Kauden 2001 jälkeen pelaaminen sai jäädä nuoremmille.

Speedy kertoo, että häe ei pelaajana ollut yleensä edes varsinainen hyökkäyspelaaja.
– Olin aika paljon kärkien alapuolella. Ylempänä oli yleensä pari nopeaa jätkää. Olin aika hidas itse. Jakelin niille päällä. Pääpeli oli minulla kohtalaisen vahva.

 

KuPS:n A-junioreiden mestaruus

Vuosina 2000 ja 2001 pelatessaan Kakkosta Speedy valmensi myös jo KuPS:in A-junioreita.
– A-junioreista Parviaisen Kalle oli yksi minun suosikkipelaajista, josta sitten muut ammatti-ihmiset tekivät sitten puolustavan keskikenttäpelaajan tai jopa topparin. Hän pelasi yhden maajoukkuepelinkin topparina. Kalle harmittavasti loukkaantui niin pahasti monta kertaa. Hänen uransa tyssäsi siihen. Olihan siellä muitakin hyviä tyyppejä. Lähderinteen Mika oli jossain vaiheessa meidän mukana. Miettisen Aki oli hyvä pelaaja, josta olisi voinut vähän pidemmällekin odottaa. Ehkä parhaiten menestyi kuitenkin ex-KuPS:in kapteeni Pietari Holopainen.

Vuoden 2000 KuPS:n A voitti Suomen mestaruuden.
– Ykkösestä pojat olivat juuri nousseet. Meillä oli silloin semmoinen etu, että kun valmensin KuPS:in A:ta, valmensin samaan aikaan urheilulukion ja ammattikoulun oppilaita. Meillä oli kolme kertaa viikossa aamutreenit, ja meillä oli 9-10 KuPS:in pelaajaa niissä treeneissä. Eli pystyimme kahdeksan kertaa viikossa olemaan pelaajien kanssa yhdessä. Se johti siihen, että pelaajistosta sai kaiken irti.

Speedyn mielestä urheilulukiot ovat ehkä parasta mitä Suomen futikselle on tapahtunut.
– Niissä pystytään painottamaan aamun jalkapalloilua. Sama on tyttöjen puolella. Nuoret saavat kolme kertaa viikossa treenata aamuisin, ja seuran treenit vielä päälle. Kehitys on valtaisaa, jos pelaajat osaavat pitää kalenterin kunnossa levon suhteen.

 

KuPS:n pelastusoperaatio

Vuonna 2001 Esa “Peksa” Pekonen valmensi KuPS:ia ensimmäistä kauttaan. KuPS:n alkukausi oli ollut surkea, ja Speedy haettiin Peksan aisapariksi A-junioreista. KuPS:n pelastusoperaatiossa kävi hyvin.
– KuPS oli sarjassa viimeisenä, ja Pekosen Esa oli silloin valmentaja. Peksahan on tiukka, hyvä jätkä, mutta hän oli taustan mielestä vähän liian kulmikas ja pikkaisen liian tiukka, ei kuitenkaan tiukkapipoinen. Roolini oli tulla siihen keventämään tunnelmaa. Ekat pari viikkoa olikin vähän semmoista haistelua. Sen jälkeen meillä rupesi Peksan kanssa valmennushomma kulkemaan oikeasti todella hyvin. Kaikki asiat mitä me suunniteltiin alkoivat näkyä peleissä. Oli siinä tuuriakin mukana, mutta se oli ehkä parasta valmentaja-aikaa, mitä minulla on ollut ikinä.

Speedy ja Peksa juttelivat ennen jokaista treeniä, ja jokaisen treenin jälkeen he kävivät treenit läpi. –  Me käytiin vakoilemassa vastustajia, ja me oltiin oikeesti hyvä pari. Pari viikkoa meni, ja sitten saatiin Vantaan Allianssilta pinna. Sitten alkoi tulemaan tasuria, voittoa ja hommat alkoivat kulkemaan. Säilyttiin selkeästi sarjassa. Se oli mahtavaa. Sihen aikaan pelasi Angelo Cijntje, ja hän oli yleisön suosikki, ja hyvä jätkä. Peksan kanssa tehtiin pelitilannemuutoksia ja monta palikkaa meni vähän vahingossakin kohdalleen. Kaikki tuntui onnistuvan. Se oli mahtavaa aikaa.

Kauden jälkeen tuli ihan murhaava uutinen.
– Peksa sai kenkää ja tilalle tuli Pyykölän Jari. Se oli mielestäni yksi pahimpia KuPS-historian virheitä.

 

WJK:n valmentajaksi

Kaudelle 2003 Speedy siirtyi Varkauteen Warkauden Jalkapalloklubin valmentajaksi.
– Sekin oli hyvä joukkue, ja se oli kahden vuoden pesti. Ne halusivat ensin neuvotteluissa, että olisin vielä pelannut, mutta olin tehnyt sen päätöksen, että keskityn pelkästään valmennukseen. Olin jo yli nelikymppinen siinä vaiheessa. Siellä meitä kuopiolaisia oli ainakin Salmiheimon Esa ja Jussi “Mama” Markkanen. Kävimme siellä kolme-neljä kertaa viikkoon. Meillä oli auto käytössä. Tie Varkauteen tuli todella tutuksi. Talvella vedettin enemmän fysiikkaa. Olosuhteet Varkaudessa olivat aika huonot. Siellä oli sali ja yksi suoran pätkä. Käytimme sitä hyväksemme, että fysiikka saatiin kuntoon. Kyllä sekin oli opettavaista aikaa, ja hyvä jengi oli sielläkin. Jorma Naakka oli meillä maalivahti, aika vahva persoona. Ja ilman muuta kaikkien aikojen alasarjojen paras kymppipaikan pelaaja Airaksisen Tomppa, joka kuoli muutama vuosi sitten. Hahlin Pekka ja Seppo Majuri pyörittivät pääasiallisesti taustaa.

WJK oli Speedyn aikana Kakkosen kärkipäässä koko ajan.
– En ollut ihan varma siitä, kuinka hanakasti maidän tausta ja johto halusi nousua. Halusin kerran keskikenttäpelaajan, joka olisi suht’ vahva ja me saatiin venäläinen pelaaja siihen rooliin. Mutta kun se sai kerran varoituksen kovasta pelistä, ne antoivat sille semmoisen sakkoukaasin, että jokaisesta varoituksesta se saa jonkun sakon. Mä en ymmärtänyt ollenkaan. Se loppui siihen se yrittäminen. Se oli jotenkin outoa toimintaa taustalta. Ne hoiti kaikki velvoitteet ajallaan, ei siitä ole kysymys. En ole ihan varma, halusiko ne loppupelissä sydämestään nousua, vai että se vain toimii se Kakkosen homma siellä. En syytä mitään enkä ketään, mutta jälkeen päin vähän mietityttää.

 

Tampereelle päätoimiseksi valmentajaksi

Kaudeksi 2006 Speedy siirtyi Tampereelle Ykköseen Peli-Pojat-70:n ensimmäiseksi päätoimiseksi valmentajaksi.
– Sehän oli mahtava homma. Se oli minullekin ensimmäinen ja ainoa päätoiminen valmennusprojekti. Se oli vaikeaa, kun vaimo jäi Kuopioon. Me junailimme sen niin, että hän oli vähän aikaa vuorotteluvapaalla, ja oli aika paljon Tampereella. Silloin näin, miten pystyt vaikuttamaan, kun olet päätoiminen. Pystyt miettimään rauhassa asiat ja valmistelemaan asioita.

Mutta Tampereellakin oli paljon puutteita, esimerkiksi treeniolosuhteet olivat surkeat. Pirkka-hallihan oli hyvä, mutta siellä oli vähän väliä jotain muita tapahtumia, ja se oli ainoa kunnon paikka treenata. Se oli minulle shokki. Keke Armstrongkin ihmetteli Ilveksen liigajoukkueen kanssa samaa juttua.

PP-70:n joukkue oli aika hajanainen, koska Tampere on opiskelijakaupunki.
– Siellä oli paljon semmoista, että tuo pelaaja tulee helmikuussa ja tuo tammikuussa ja tuo maaliskuussa. Yksi yllättävä häiriötekijä oli futsal, joka on niin isossa roolissa siellä. Meilläkin oli pari-kolme pelaajaa, joille futsal tuli ensimmäiseksi, ja sitten vasta jalkapallo. Ristiriitoja oli siihen, mitä olin kuvitellut. Mutta suurin osa oli sitoutuneita ja nuoria jätkiä, eivätkä missään tapauksessa valmiita pelaajia. Saimme muutaman vahvistuksen, jotka auttoivat meitä sarjapaikan säilyttämisessä. Alun perin näytti siltä, että meillä on vaikeuksia siinä.

Speedyllä oli kakkosvalmentajana Topi PrihaVille Prihan veli.
– Hän oli erittäin hyvä. Hän on tällä hetkellä Ilveksen toiminnassa vahvassa roolissa mukana. Mutta se loppui sekin homma kesken. Palkkaa sain, mutta minulle yhtäkkiä ilmoitettiin, että muut edut, joita palkan lisäksi oltiin luvattu, jäävät saamatta. Odotin niitä kuukauden verran. Sitten ilmoitin, että luvattujen etujen on tultava. Muuten joudun lähtemään. Ja lähdin sieltä sitten kesällä kesken pois. Mutta PP-70:n sarjapaikka säilyi.

 

Siirtyminen naisten puolelle

Tämän jälkeen Speedy liitettiin sopupelijupakkaan, ja hän sai vajaan vuoden mittaisen toimitsijakiellon, jonka päätyttyä hän siirtyi Kuopion Mimmi-Futiksen naisten  liigajoukkueen valmentajaksi syksyllä 2009. KMF:stä oltiin yhteydessä jo toimitsijakiellon aikana, ja Speedy lupasi tulla heti kun pääsee.

Speedyn mielestä naisten ja miesten valmentamisessa isoin ero on se, että naiset toteuttavat ehkä vähän liiankin kaavamaisesti suunnitelmaa.
– Valmentajan pitää yrittää antaa heille vapauksia. Toisaalta naispelaajien pelikäsitys on hyvä, mutta yksinkertaisesti taito tai voima ei riitä toteuttamaan ajatuksia. Puhutaan esimerkiksi pitkän syötön ajoituksesta tai teknisestä suorituksesta. Esimerkiksi kun pelaaja tietää, että pallo pitäisi saada linjan taakse, ja hän yrittää sitä, niin yksinkertaisesti rahkeet eivät riitä. Siinä tulevat ongelmat. Valmentajan pitää hieman yksinkertaistaa omaa ajatusmaailmaansa, jos hän on ollut esimerkiksi liigajoukkueessa miesten mukana, ja hän hyppää naisten peliin. Naisilla pelikäsitys on usein ihan yhtä hyvä kuin miehilläkin, mutta pallon toimittaminen tiettyyn paikkaan ei onnistu yhtä hyvin. Silloin myös pelin tempo kärsii siitä.

Naisjalkapalloilu on Speedyn näkemyksen mukaan kuitenkin mennyt ehdottomasti parina viime vuosikymmenenä huimin harppauksin eteenpäin.
– Katson esimerkiksi naisten MM-kisojen huippuotteluita pajon mieluummin kuin montaa Suomen Veikkausliigan miesten peliä. Puhun mielelläni naisjalkapalloilun puolesta. Se on kehittynyt.

 

Naisten Suomen Cupin finaalissa

KMF:n pelaajista Speedylle jäi mieleen erityisesti Anna Auvinen, joka on Naisten Liigan kaikkien aikojen maalintekijätilaston kärjessä.
– Mulla oli yksi kausi mahdollista olla hänen kanssaan samassa joukkueessa. Hän lähti sitten Honkaan, ja on pelannut sen jälkeen siellä. Ja Nilsiän pelikaverini Iskaniuksen Pasin sukulainen Emilia Iskanius oli mahtava kapteeni meillä. Katarina Naumanen, joka nykyään vaikuttaa jenkeissä, on nuorempaa sukupolvea, on erittäin loistava pelaaja. Kaikki nuoremmat tytöt olivat sellaisia, jotka hoitivat koulunsa loistavasti, ja olivat sitoutuneita.

Speedyn ensimmäinen kausi 2010 KMF:n kanssa oli selviytymistaistelua.
– Me jotenkin ihmeen kaupalla säilytimme sarjapaikan voittamalla vieraissa kummallisesti peli, josta oli jo pakko saada pisteitä. Voitettiin pronssijoukkue Åland United. Se oli yksi parhaita asioita, mitä minulla on naisten kanssa jalkapalloilun saralla tapahtunut. Kaudella 2011 joukkue säilytti selkeästi sarjapaikkansa ollen kahdeksas.

Kaudeksi 2012 KMF luovutti sarjapaikkansa myös kuopiolaiselle Pallokissoille, ja Speedy pyydettiin siihen valmentajaksi. Se oli ihan uusi seura ja sarjasijoitus oli kuudes. Paras menestys oli finaalipaikka Suomen Cupissa. Finaalissa tuli 2-1 tappio liigamestarille PK-35:lle.
– Se oli iso tapahtuma. Se oli toinen kerta, kun kuopiolaisjoukkue oli naisten Suomen Cupin finaalissa. Edellinen kerta oli, kun Koparit kohtasi Puotinkylän Valtin vuoden 1983 finaalissa häviten kuitenkin 1-4.

Speedyn mielestä Suomen naisjalkapalloilun ongelma on se, että kun tytöt ja naiset lopettavat koulun, tulevat työ ja perhe niin tärkeiksi. Pojat ja miehet samassa iässä ottavat futiksen ensin, vasta sitten tulevat muut asiat. Tytöt ottavat ensin työn, opiskelun, perheen, ja sitten vasta futiksen.

Speedy haluaa korostaa sitä, että naiset ovat erittäin sitoutuneita. Se on vähän vastaava kuin KuPS:n nuorten kanssa, jotka ovat vielä kouluelämässä: kun he ovat tottuneet täsmälliseen ja säännölliseen elämään, niin silloin se toimii.
– Kyllä ne nuoret tytöt, jotka olivat siinä, anna-auviset ja katarinanaumaset, kyllä he hoitivat sekä siviilielämässä että jalkapallokentällä niin sataprosenttisella kuuliaisuudella, että ei sitä voi kun ihailla. Heille tulee varmasti hyvä menestys elämässä, mihin saralle he hyppäävätkin.

 

Siilinjärven Palloseuraan ja Savon Palloon

Vuodeksi 2013 Speedy siirtyi valmentamaan Kolmosen Siilinjärven Palloseuraa.
– Olin kuullut juuri, että valmennuspesti ei jatku enää Pallokissoissa. Olin parhaillaan ajelemassa vaimon kanssa lomareissulta Viitasaarelta, kun Kestin Kari soitti ja kysyi, että kiinnostaako tulla meille. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt olisi tarkoitus pitää vuosi vapaata, että ei. Mutta jo minuutin jälkeen päätin, että mä lähden siihen, kun jalkapalloihminen oon. Siinä varoiteltiin, että joukkue ei ole vielä kasassa ja että siitä tulee omat ongelmansa, mutta jälkeenpäin ei kaduta yhtään. Kyllä siellä runko oli kuitenkin sellaisia, jotka on käynyt KuPS:in juniorikoulun, ja kaikilla oli jalkapallon perusasiat enemmän kuin hyvin hallussa. Se oli helppoa, kunhan sai vaan riittävän määrän jossain vaiheessa pelaajia siihen. Suurin ongelma oli se, että sai jokaiseen peliin minimimäärän myös vaihtopelaajia. Se on raastavinta valmentajan hommassa, että joudut miettimään vielä pelipäivänä, kenet saat hilattua peliin. Se ei ole enää kivaa.

SiPS:issä oli joukkueenjohtajana Mauri Roivainen, jonka kanssa olin kolme vuotta tiiviisti yhteistyössä. Hän oli myös valmentajana apunani, vaikka hänellä ei ollut varsinaista koulutusta siihen. Ilman häntä se homma ei olisi toiminut. Hän oli ehdottomasti tärkeä palanen joukkueen kokoamisessa ja yhdessä pysymisessä. Taustalla oli tietysti Kestin Kari, joka on hieno jalkapallomies, mutta ei ehkä niin pystynyt edustusjoukkueen asioita auttamaan, eikä ehkä sillä tavalla saatu seuralta tukea edustusjoukkueen toimintaan.

Speedyn valmennusura jatkuu ensi kaudella pieksämäkeläisessä Savon Pallon joukkueessa.
– Kuten sanottu, kun jalkapalloihminen olen, niin kai sitä hautaan asti jossakin olen. SaPa:n projekti on täysin alussa. Olen vasta vähän opetellut tuntemaan pelaajia. Olen käynyt siellä vasta kerran viikkoon eli 4-5 kertaa suunnilleen. Tuntuu jo vähän siltä, että pitäisi päästä nopeammin ja enemmän olemaan pelaajien kanssa. Keväällä, heti kun kenttä aukeaa, alan käydä ehdottomasti useammin.

 

”Kai hautaan asti valmennan”

Kysymykseen vieläkö aiot valmentaa 10 vuoden päästä Speedy vastaa:
– Tässä mennään nyt vuosi kerrallaan, mutta jos terveenä olen, niin varmaankin valmennan vielä jotakin porukkaa kymmenen vuoden päästä.

Petosen Lehden lukijoille Speedy haluaa sanoa:
– Minulle oli ainakin hieno kokemus tehdä tuttavuutta tähän taloon, Pinariin. On vähän ihmetyksen aihe, että täällä on näin hienot tilat. Mutta sanoisin myös, että Lippumäki on täällä aivan huikea paikka. Petosella on mahdollisuudet uida, luistella, harrastaa futista, hiihtoa ja kaikkia lajeja. Mielestäni Petonen on aliarvostettu paikka myös urheilun kannalta, ja tässä on kuitenkin suurin piirtein kaikki mahdollisuudet suht’ lähellä. Jos joku ei tiedä näitä kaikkia paikkoja, niin ottakaa selville ja Petosen Lehtikin on aika hyvä. Sanoisin, että Petonen on parempi paikka, mitä monet luulee.

 

Petosen Lehti toivottaa Speedylle jatkossakin menestystä jalkapallon parissa.

Teksti ja kuva:
Jukka Kytöjoki

Uudelleenjulkaisu. (Julkaistu helmikuussa 2016)

Comments are closed.